maanantai 26. syyskuuta 2011

KOULUTUSSUUNNITTELIJA PALVELUKSESSANNE!

Hankkeelle haettiin elokuussa 2011 Keski-Karjalan sisäisellä haulla koulutussuunnittelijaa.  Aloitin työni syyskuun alkupuolella puolipäiväisenä hanketyöntekijänä oman toimeni ohessa.  Toimin vakinaisesti Kiteellä Arppen yläkoulun uskonnon opettajana sekä pidän muutamia kursseja myös Kiteen ja Tohmajärven lukioissa.  Pian saan valmiiksi opinto-ohjaajan erilliset opinnot Itä-Suomen Yliopistossa ja toivon voivani hyödyntää myös ohjauksen taitoja koulutussuunnittelijan työssä. 
Koulutussuunnittelijan tehtävänä on täydennyskoulutusten koordinointi ja organisointi, koulutustarpeen kartoitus, hankkeen talouden seuranta ja raportointi sekä hankkeesta tiedottaminen täällä omalla seudulla sekä verkossa tämän blogin kautta.  Tulen kokoamaan blogiini hankkeemme kuulumisia ja suunnitelmia. Blogin sivuilta voit tarkistaa tulevat koulutukset ja lukea mahdollisesti myös menneiden koulutusten palautteita.  Toivon myös vilkasta kommentointia suunnitelmistamme ja uusien koulutustarpeiden esille nostamista joko blogin kautta, henkilökohtaisesti tavatessamme, sähköpostilla anu.mikkonen@kitee.fi tai soittamalla minulle, puh. 040 105 1103.
Keski-Karjalan opetushenkilöstö tulee saamaan minulta säännöllisesti sähköpostia, jolla tiedotan henkilöstöä suoraan Keski-Karjalassa järjestettävistä koulutuksista. Koulutuksiimme ovat luonnollisesti tervetulleita myös kaikki hankkeen ulkopuoliset henkilöt!  Vain jos johonkin koulutukseen tulee tungos, ovat etusijalla Keski-Karjalan opetustoimen henkilöt.
Laitetaan hyvät ideat koulutuksista liikkeelle ja kokoonnutaan oppimaan ja vahvistumaan yhdessä!  Ottakaa yhteyttä, olen palveluksessanne.

terveisin Anu

perjantai 23. syyskuuta 2011

TERVETULOA KESKI-KARJALAN OSAAVA-HANKKEEN PARIIN!

KESKI-KARJALAN YHTEINEN HANKE

Osaava-ohjelma järjestää Keski-Karjalassa opetushenkilöstön täydennyskoulutuksia.  Olemme saaneet Osaava-rahoitusta vuosille 2011-2012.    Mukana hankkeessa ovat Kiteen, Kesälahden, Rääkkylän ja Tohmajärven kuntien perusopetus, Kiteen ja Tohmajärven lukiokoulutus sekä Kiteen ja Rääkkylän ylläpitämä Keski-Karjalan kansalaisopisto.  Alueen koko opetushenkilöstön määrä on noin 280, joista noin 100 on sivutoimisia tuntiopettajia. Osaava-ohjelman painopistealueina näinä vuosina ovat erityisesti opettajat, jotka ovat päässeet vähäisesti koulutuksiin, tuntiopettajat ja yli 55-vuotiaat opettajat.
Hankkeen ohjausryhmän muodostavat Keski-Karjalan kuntien sivistysjohtajat ja perusopetuksen ja lukiokoulutuksen virkarehtorit sekä minä koulutussuunnittelijana. Ohjausryhmä kokoontuu noin kerran kuukaudessa ja se tekee päätökset tarjottavista koulutuksista. 
Ohjausryhmä kokonaisuudessaan:
Ulla Huhtilainen, Kitee
Arto Juntunen, Tohmajärvi
Rauni Ronkainen, Rääkkylä
Mikko Sairanen, Kesälahti
Erkki Kontro, Kitee
Kyösti Värri, Kitee
Anu Mikkonen, Kitee