Toivotan kaikki Keski-Karjalan opettajat,
koulunkäyntiohjaajat, koulusihteerit, koulunjohtajat, rehtorit, tuntiopettajat
ja muut verkostomme uudet ja vanhat jäsenet seurailemaan Osaavan tiedotusta
täältä blogista, kuukausitiedotteista ja opettajienhuoneiden
ilmoitustauluilta. Meitä on yhteensä
noin 250 toimijaa tällä alueella.
Moniin muihin Osaava-verkostoihin
verrattuna olemme pieni joukko. Uskomme kuitenkin
siihen, että pieni on kaunista: monet täydennyskoulutustilaisuutemme ovat
pienelle joukolle, jopa vierihoitoa annetaan tarpeen mukaan esimerkiksi tieto-
ja viestintätekniikan saloihin.
Koulutuksemme ovat osallistujille
maksuttomia ja ne tuodaan lähelle.
Ongelmallista on se, että emme voi kustantaa hankerahoituksella
sijaiskustannuksia ja siksi koulutukset ovat yleensä koulupäivän jälkeen tai
lauantaisin. Myöskään matkakustannuksia
ei voida kustantaa tästä hankkeesta ja niistä kannattaakin keskustella oman esimiehen
kanssa. Monet koulutukset ovat yhden tai
muutaman illan tietoiskuja, mutta toki järjestämme pitkäkestoistakin
koulutustarjontaa.
On hyvä huomata kysäistä
Osaava-hankkeelta kouluttajaa jopa omalle koululle, jos teillä on syntynyt
tarve saada lisäoppia johonkin asiaan ja omasta takaa on jo useampi koulutukseen
tulija. Koulutusta markkinoidaan sitten koko
verkostolle ja näin useampi saa hyödyn. Toki
järjestämme tarpeen mukaan myös vain tietylle ryhmälle tarkoitettuja
tilaisuuksia. Sellaisia ovat esimerkiksi
työnohjaus-, mentorointi- ja tietyt työhyvinvointiin liittyvät ryhmät.
Koulutuksiin saa jokainen
osallistua niin paljon kuin haluaa. Aivan
erityisesti tämä hanke on niitä varten, jotka ovat käyneet
täydennyskoulutuksissa hyvin harvoin sekä yli 55-vuotiaille. Jos harvoin koulutuksiin osallistunut henkilö
löytää mieleisensä koulutuksen kauempaakin, voidaan se kustantaa hankkeen
rahoituksella.
Hankkeelta on kyselty rahoitusta
sellaisiin koulutuksiin, joilla opettaja saisi uuden opetettavan aineen
pätevyyden. Valitettavasti tutkintoon
tai yliopistolliseen arvosanaan johtavaan koulutukseen tämän hankkeen
rahoitusta ei voida käyttää. Tämä on
selkeä puute. Esimerkiksi moni vuodet
terveystietoa opettanut haluaisi viimeistään nyt saada muodollisen pätevyyden
aineen opettamiseen. Nyt kalliit
kurssimaksut on useimmiten kustannettava omista varoista.
Osaava-hankkeen syksy on lähtenyt
vireästi liikkeelle. Ensimmäiset
koulutukset on jo pidetty ja uusia syntyy hyvinkin nopealla tahdilla esiin
nousevien tarpeiden mukaan.
Osaava vahvistaa osaamista. Tämä hanke on meidän yhteinen juttu ja
yhdessä tehden hankeraha kohdistuu tehokkaimmin alueemme tarpeisiin. Onneksi Keski-Karjalan alueella Osaava
tunnetaan ja rahoituksen merkitys ymmärretään.
Syysterveisin Anu