perjantai 10. helmikuuta 2012

Meillä osataan!

Yksinkertainen on usein paitsi kaunista, myös käytännöllistä. Olemme löytäneet täällä Keski-Karjalassa osaava-kouluttajia omasta keskuudestamme.  Se on osoittautunut oikein hyväksi ja toimivaksi käytännöksi.  Tuttu opettaja alentaa kynnystä tulla opettelemaan arjessa tarvittavia taitoja.  Olemme järjestäneet koulutukset koulupäivien päätteeksi ja mahdollisimman lähelle, jotta mahdollisimman moni pääsee osallistumaan.  Osaava-ohjelman kautta järjestetyt koulutukset ovat lisäksi aina ilmaisia osallistujalle. 

Oman osaavan opettajan johdolla olemme opiskelleet Kiteellä venäjää syksystä lähtien.  Tietotekniikkan taitoja on saatettu ajan tasalle eri kunnissa omien tietotekniikan opettajien johdolla ja syksyllä yläkoulun teknisen työn opettaja veti alakoulujen opettajille teknisen työn työpajan.  Aineenopettajilla saattaisi olla enemmänkin annettavaa luokanopettajille oppiaineiden sisältöihin liittyen, luokanopettajilla taas voisi olla erityisosaamista vaikkapa  opetusmenetelmissä.  Erityisopettajien vinkeistä me hyötyisimme kaikki. Lisäksi monella on harrastusten ja erityiskiinnostusten myötä kehittyneitä taitoja, joita voisi jakaa meille muille.  

Opetushenkilöstön koulutus voi olla pienimuotoista, arkeen nivoutuvaa ja arkea palvelevaa.  Näin se voi olla myös halpaa.  Toisaalta joskus on juhlaa päästä tapaamaan kollegoja valtakunnallisiin opettajien koulutustilaisuuksiin ja nauttimaan kaukaa tulevien gurujen annista.  

Erilaisuus on rikkautta koulutuksissakin.


talviterveisin Anu