Paras jouluni oli silloin kun olin niin sairas ennen joulua,
että en kyennyt valmistelemaan joulua mitenkään. Joulu tuli – ihana ja levollinen oikea joulu.
Koulupäivästä ei välttämättä tule valmistelematta paras niin
kuin joulusta. Kiire tunkee kouluun ovista
ja ikkunoista. Koulussa on nykyään niin
kiire, että opettajat eivät ehdi välitunneilla opettajien huoneeseen, koska on
luettava Wilmaa, siirryttävä, pakattava, avattava laitteita ja merkattava
poissaoloja.
Se tarkoittaa käytännössä
sitä, että emme ehdi keskustella keskenämme emmekä saa toistemme tukea arjessa.
Kiire kuihduttaa opettajaa ja
yhteisöä.
Olen ravistellut kiirettä kannoiltani tietoisesti – välillä onnistun,
usein en. Kun minulla on kiire, aistin
ympäristöstäni vain murto-osan siitä, mitä kulkiessani levollisena. Kiireinen ihminen katsoo maahan lyhyen matkan
päähän varpaistaan. Kiireeseen mieleen ei
mahdu yhtään enempää. Mihin sellaista
opettajaa tarvitaan? Kuka sellaisen
ihmisen luo tulisi - huolineen varsinkaan?
Kun olen karkottanut kiireen kannoiltani ja kuljen
levollisena huomaan, että oppilaat tulevat luokseni kertomaan niitä näitä ja
höpöttelemään. Kiireettömään päivään
mahtuu paljon upeita kohtaamisia.
Kuulen, näen, haistan ja havainnoin.
Aistin työtoverin tunnetilan ja ymmärrän ehkä etsiä siihen sopivia
sanoja. Kiireettömänä keksin ja kokeilen
uutta. Mielessäni on silloin tilaa
uudelle ja mahdollisesti jopa uudistumiselle.
Olen taatusti myös parempi ope.
Kiireetöntä, levollista ja uudistavaa joulun aikaa,
toivoo Anu
