keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Hieno kevätlukukausi

Kiitos kaikille Osaava-hankkeen yhteistyökumppaneille, kouluttajille ja ennen kaikkea koulutuksiin osallistuneille kuluneesta keväästä.

Olemme menneet jälleen askelia eteenpäin.  Ei aina niin pitkiä askelia, mutta määrätietoisesti oikeaan suuntaan.  Toivon ehtiväni tänä keväänä vielä laskeskella osallistujamääriä ja tutkia tarkemmin palautteita.  Näppituntumani on, että palaute on hyvää ja osallistujia on ollut ainakin entiseen tahtiin kaikista muista kiireistä ja haasteista huolimatta.

Koulutuksen tarve ensi syksyksi on suuri ja alustavia aikataulutuksia ja teemoja olemme jo kehitelleet.  Nyt odottelemme tietoa uudesta rahoituksesta, joka ratkaisee tarkemmin mitä voimme toteuttaa.

On hienoa huomata muutos, mikä tällä alueella on tapahtunut vuoden 2010 jälkeen: kouluttautumisen ja uuden löytämisen kulttuuri on rantautunut Keski-Karjalan opetushenkilöstön arkeen luonnolliseksi osaksi.

Iloa herkkään kevääseen!

terveisin Anu