keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Levollista jouluaikaa


Toivon sinulle lepoa kiireisten kuukausien jälkeen. 
Pysähdy nyt.
Ei joulu sinulta mitään vaadi - älä myöskään sinä itse.

Anna ajatuksillesi tilaa. 
Vilkaise pikaisesti taakse, mutta älä jää menneeseen.
 Sano itsellesi, että olet tehnyt hyvää työtä. 
Olet tärkeä ihminen paikallasi missä sitten oletkin.
Muista pitää huolta itsestäsi.
Suuntaa katseesi eteenpäin ja huomaat:
paljon ainutlaatuista ja hyvää on vielä löytämättä.

Tervetuloa uusien tuulien vuosi 2013!

tiistai 11. joulukuuta 2012

Tuuletusta luokkaan

Uutiset hehkuttavat jälleen suomalaisten koululaisten osaamisen tasoa verrattuna muuhun maailmaan.  Teema tuntuu toistuvan vuodesta toiseen. Samoin toistuu säännöllisin väliajoin Pasi Sahlbergin muistuttelu, miten maailmalla arvostetaan suomalaista koulua ja opettajuutta.  Siinä olisi vientituote, hän sanoo.  Kunpa vain luottaisimme enemmän osaamiseemme.


Samalla uutiset kertovat karua kieltä oppilaiden viihtymättömyydestä koulussa.  Lapset  ja ympäristö, jossa elämme ovat aivan erilaisia kuin muutama vuosikymmen sitten.  Opetusmenetelmät kaipaavat tuuletusta.  


Keski-Karjalan Osaava-hankkeen  keskeinen tavoite tulevana keväänä on pedagoginen uudistuminen.  Siinä on hyvä lääke omaan jaksamiseemme ja myös oppilaiden kouluviihtyvyyteen.  Luvassa on laadukkaita koulutuksia, suorastaan "herkkuja".  

Osaava-hankkeen koulutustiedote on jaettu viime viikon aikana verkostomme oppilaitoksissa. Sitä kannattaa tutkia tarkkaan ja tehdä oma koulutuskalenteri kevääksi.   Löydät tietoa kevään koulutuksista myös tämän blogin alasivulta "Kevään 2013 koulutuksia". 


Tulevana keväänä voimme opetella uuden menetelmän kerrallaan, kokeilla sitä arjessa ja  vaihtaa kokemuksia ja sovellusideoita toisten opettajien kanssa. Luvassa on esimerkiksi erilaisia ryhmäprosessiin liittyviä menetelmiä, luovia menetelmiä ja draamaa.  Lähdemme pienin askelin, mutta pitkäjänteisesti uudistumisen tielle.  Osaavan toiminnasta löydät myös esimerkiksi pedagogiset kirjakahvilat, joissa on hyvä foorumi keskustella ja tuulettaa kahvikupposen ääressä.  Se voi olla yllättävän virkistävää työpäivän päätteeksi. 

Ilmoittautumisia innokkaasti sähköpostiin odotellen.

Anu